
Tarinamme
Äiti, tytär ja ystävä.
Suomen luonto, design ja vastuullisuus.
Kaikki alkoi aikoinaan Lapualta
Lakeuksilla istui tuvassa tyttö, joka kuunteli äitinsä tarinoita saippuan valmistuksesta. Tarinat kertoivat arjesta, jossa yhteys luontoon oli elinehto ja lähes kaikki elämiseen tarvittava valmistettiin itse, ympäristöä kunnioittaen.
Vuosikymmeniä myöhemmin äidin tarinat palasivat jo aikuiseksi kasvaneen tytön mieleen. Ajan kuluessa myös hänestä tuli äiti, jonka omaa tytärtä tarinat inspiroivat pohtimaan omia kulutustottumuksiaan. Voisivatko perheet elää jälleen kodeissa, joita ei ole puhdistettu luonnon kustannuksella? Tästä ajatuksesta sai alkunsa PUHDAS.
Äiti, tytär ja ystävä. Uuden sukupolven tarinaa lähdettiin rakentamaan kolmen naisen voimin. Tarinan reseptiin tarvittiin aimo annos kemian osaamista, rutkasti halua muuttaa maailmaa sekä ripaus rakkautta. Näistä ainesosista muodostuu ainutlaatuinen hyvän tekemisen konseptimme.
Rakkaudella
Aila, Sofia & Annina


Aila, äiti
Pienilläkin valinnoilla on merkitystä. Uskon, että yhdessä saamme aikaan suuria asioita.

Sofia, tytär
Haluan toiminnallamme näyttää, että yrittäminen voi olla alusta asti vastuullista.

Annina, ystävä
Toivon, että tulevaisuudessa vastuullinen kuluttaminen on valtavirtaa.

Se virallisempi tarina - Puhdas Company
est. 2020
Puhdistamme maailmaa valmistamalla kodin ekokosmetiikkaa vastuulliselle kuluttajalle. Tuotteissamme yhdistyy tyylikäs design, Suomen luonto ja hyvän tekeminen.
PUHDAS syntyi halusta luoda ympäristön ja ihmisen kannalta parempia vaihtoehtoja kodin puhdistustuotteille. Valmistamme tuotteet luontoystävällisistä raaka-aineista säästäen planeettamme resursseja jokaisessa tuotteen elinkaaren vaiheessa.
Huolehdimme ympäristöstä myös tuotannon ulkopuolella:
Lahjoitamme jokaisesta tuotteesta osan puhtaamman meren, metsän tai ilman hyväksi. Voit lukea tukikohteistamme lisää tästä. Blogissa jaamme vinkkejä puhtaampaan arkeen sekä ohjeita tuotteidemme eri käyttömahdollisuuksiin. Lue blogista lisää.
Olemme ylpeitä ympäristöystävällisesti ja eettisesti tuotetusta kodin kosmetiikkavalikoimastamme.