top of page
  • Writer's pictureSofia

Suomalaisille rakas Itämeri

Jokaisella meillä on omanlainen suhde mereen. Yksi muistaa lapsuuden nauruntäyteiset kesäpäivät meren rannalla ja toinen vedenalaiset seikkailut täydessä hiljaisuudessa. Kaunis merimaisema on inspiroinut taitelijoita kautta aikojen, ja yritykset pyrkivät vangitsemaan maagisen meritunnelman erilaisten palvelujen ja tuotteiden muodossa. Upea mantereet yhdistävä elementti antaa meille paljon. Myös me suomalaiset pääsemme nauttimaan Itämeren läheisyydestä ja sen tarjoamista lukuisista eri mahdollisuuksista.




Rakas Itämeremme on kuitenkin yksi maailman saastuneimmista meristä. Rehevöityminen on Itämeren suurin ja näkyvin ongelma ja se on seurausta vuosikymmenien ajan mereen siirtyneistä ylimääräisistä ravinteista. Ravinteista erityisesti fosfori ja typpi tulevat pääosin maa- ja metsätaloudesta, teollisuudesta, kotien jätevesistä sekä liikenteestä. Rehevöitymisen seurauksena levän määrä meressä lisääntyy ja happikato pahenee. Hapettomuudesta kärsivät erityisesti pohjaeläimet ja niiden kadotessa koko meren ekosysteemi järkkyy.


Itämeren muita tunnistettuja ongelmia ovat mm. öljykuljetukset, roskaantuminen, ilmastonmuutos ja ylikalastus. Itämeren elämää ja sen monimuotoisuutta uhkaavat useat eri ongelmat, joiden eteen on toimittava. Vielä ei ole liian myöhäistä.

Puhdas Companyn Meri-tuotesarja on omistettu merelle ja erityisesti meille suomalaisille rakkaalle Itämerelle. Haluamme suojella Itämerta ja siksi lahjoitamme jokaisesta ostetusta Meri-tuotteesta osan John Nurmisen Säätiölle meriympäristötyöhön. Meri-tuotteita ostaneet asiakkaamme pääsevät seuraamaan Itämeren uutisia ja hyvän tekemisen määrää tuotteista löytyvien QR-koodien avulla.


Lahjoitimme ensimmäisen toimintavuotemme aikana John Nurmisen Säätiölle 560 euroa.

Olemme ylpeinä mukana pelastamassa Itämerta, sillä jokaisella lahjoituksella ja teolla on merkitystä. Kiitos ihanat asiakkaamme, jotka ostatte Meri-tuotteita ja autatte meitä kerryttämään lahjoituspottia myös seuraavalle vuodelle. Toivottavasti meillä on silloin entistä suurempi summa jaettavaksi.


Pienistä puroista kasvaa suuri meri, autetaan yhdessä rakasta Itämertamme.


-Sofia


Psst! Puhdas Companyn Instagramissa ja Facebookissa on käynnissä PUHDAS Meri -viikko. Ota tilimme seurantaan ja osallistu juhlaviikkoomme.

bottom of page